Mitä syödä töissä? 3 helppoa lounasta kiireiseen arkeen

reseptit ruokavalio

Työpäivän lounas on usein juuri se ateria, joka jää kiireessä vähän heitteille. Aamulla ei ehdi tehdä eväitä, kesken päivän ei ole aikaa miettiä mitä söisi ja lopulta tulee napattua jotain nopeasti – tai lounas siirtyy niin myöhään, että nälkä on jo melkoinen.

Hyvän lounaan ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa monimutkaista reseptiä tai pitkää valmistelua. Usein parhaat työeväät ovat juuri niitä tavallisia ruokia, jotka syntyvät helposti ja jotka jaksaa tehdä uudelleen myös seuraavalla viikolla.

Tässä kolme helppoa lounasideaa kiireiseen arkeen.

 

1. Kana-fetasalaatti

Salaatti toimii hyvin työeväänä, kun siitä tekee riittävän täyttävän ja monipuolisen. Pelkät kasvikset eivät yleensä kanna pitkälle, joten mukaan kannattaa lisätä kunnolla proteiinia ja jotain, mikä tekee annoksesta vähän ruokaisamman.

Yhteen annokseen tarvitset esimerkiksi:

  • 100–150 g kypsää kanaa
  • salaattia
  • kurkkua
  • tomaattia
  • paprikaa
  • 30–40 g fetaa
  • pienen kourallisen pähkinöitä tai siemeniä

Jos kaipaat lounaalle enemmän hiilihydraattia, mukaan sopii hyvin esimerkiksi keitetty peruna, kvinoa tai pieni määrä täysjyväpastaa.

Tämä on myös helppo valmistella etukäteen. Kana kannattaa paistaa kerralla pariksi päiväksi, jolloin aamulla tarvitsee käytännössä vain koota salaatti rasiaan.

 

2. Täytetty täysjyvätortilla

Täytetty tortilla on hyvä vaihtoehto silloin, kun työpäivän lounaan pitää olla erityisen helppo. Sen voi tehdä jo edellisenä iltana valmiiksi ja ottaa aamulla mukaan jääkaapista.

Yhteen tortillaan voit laittaa:

  • 1 ison täysjyvätortillan
  • noin 100 g kanaa
  • salaattia
  • punasipulia
  • kurkkua
  • paprikaa
  • 2–3 rkl maustamatonta jogurttia tai muuta kevyttä kastiketta
  • ¼  avokadoa 

Täytä tortilla ja rullaa tiiviiksi rullaksi. Kääri halutessasi esimerkiksi leivinpaperiin.

 

3. Helppo kana-riisikulho

Jos töissä on mahdollisuus lämmittää ruokaa, erilaiset kulhoruoat ovat toimiva ratkaisu. Ne kestävät hyvin jääkaapissa ja niitä voi tehdä samalla kertaa useamman annoksen.

Yhteen annokseen:

  • 100–150 g kypsää kanaa
  • noin 1–1,5 dl keitettyä riisiä
  • reilusti kasviksia, esimerkiksi parsakaalia, porkkanaa ja paprikaa
  • hieman oliiviöljyä
  • mausteita oman maun mukaan

Kaikki voi annostella valmiiksi rasiaan, jolloin lounas odottaa jääkaapissa valmiina.

Samaa ideaa voi muunnella helposti. Kanan tilalle sopii esimerkiksi kala, tofu tai jauheliha ja riisin voi vaihtaa perunaan, pastaan tai kvinoaan.

 

Työeväiden ei tarvitse olla täydellisiä

Kiireisessä arjessa kannattaa ennemmin miettiä sitä, mikä on riittävän helppoa toistaa kuin sitä, mikä olisi mahdollisimman täydellinen lounas.

Jos valmistat illalla ruokaa, tee suosiolla vähän enemmän ja laita samalla seuraavan päivän annos rasiaan. Jo tämä pieni tapa helpottaa arkea yllättävän paljon.

Jääkaapissa on myös hyvä olla muutama helppo perusraaka-aine niitä päiviä varten, kun mitään ei ole ehtinyt valmistella. Esimerkiksi kananmunista, raejuustosta, valmiista salaattipohjasta, kasviksista ja täysjyvätortilloista saa nopeasti koottua ihan hyvän lounaan.

Kun syöminen ei vaadi joka päivä uutta suunnitelmaa, siitä tulee huomattavasti helpommin osa tavallista arkea.

 

Jos tavoitteena on painonpudotus

Painonpudotuksen aikana lounasta ei kannata jättää väliin tai yrittää selvitä mahdollisimman pienellä annoksella. Jos päivällä syö liian vähän, nälkä tulee usein vastaan myöhemmin – ja silloin myös napostelu ja herkkujen mieliteot voivat lisääntyä.

Toimiva ruokavalio ei rakennu yksittäisestä “täydellisestä” ateriasta, vaan kokonaisuudesta. Säännöllisestä syömisestä, tavallisesta ruoasta ja annoksista, joilla oikeasti pärjää seuraavaan ateriaan asti.

 

Laihdu syömällä -verkkokurssilla saat selkeät ohjeet siihen, miten rakennat toimivan ruokavalion painonpudotuksen tueksi ilman jatkuvaa nälkää tai tiukkoja dieettejä. Tavoitteena ei ole syödä mahdollisimman vähän, vaan löytää tapa syödä niin, että se toimii myös tavallisessa arjessa.

Tutustu Laihdu syömällä -ruokavalioon ja nappaa se itsellesi edullisesti tästä!